Tauon jälkeen 

Kohtuupitkän tauon jälkeen on aika tarttua läppäriin ja virittää muutamia lauseita. Kevät, kesä ja pian syksykin on siirtynyt menneeseen aikamuotoon. Henkilökohtaisesti sitä leimaa kai ennen muuta sopeutuminen uuteen elämänrytmiin. Säännöllisestä työstä irtautuminen ei ole ollut yksinkertaista, mutta alkaa ehkä nyt onnistua. Blogi on toiminut eräänlaisena siltana entisen arjen ja uuden arjen välillä.

Olen seurannut Kemppisen blogia ja lueskellut Liikkasen Antin tekstejä tauonkin aikana. Merkillistä on se, että blogit tuntuvat läheisimmiltä kuin vaikka sanomalehtiartikkelit. Mistähän sekin johtuu. Ei varman ainakaan digitaalisesta muodosta. Kai olen aika vanha pitämään digilehteä ykkösenä, sanomalehtipaperin rutina on jotain hyvää, arvokasta ja kodikasta. Mutta artikkelit eivät poikkea luki ne sitten diginä tai paperipainoksena. Niissä bloggari vie lehtimiehestä voiton.

Eräässä vaiheessa ajattelin aivan uuden blogin aloittamista, mutta se jäi. Myös omat kotisivut ovat pyörineet mielestä ja verkkotunnus on jo varattu eli kotisivuston pohja on luotu. Puuttuu vain osa raudoituksesta ja sitten sisältö. Katsotaan sanoi kaivonkatsoja.

No niin, kynnys on ylitetty ja blogin kakkkosvaihe avattu. Kuvia ei ole vielä tässä mukana. Täytyy miettiä niiden muotoa. Esikatselussa näyttää Snuffekin olevan vielä mukana, saa olla, kun en ryhdy ilmiasua heti muuttamaan.

Sääkatsaus vielä: märän ja kostean kesän jälkeen oli lähes kaatosademainen syksy lyhyitä poutataukoja lukuun ottamatta. Nyt lokakuun viikonloppu on ollut varsin kuiva. Kurjet ja joutsenetkin ovat muuttomatkalla ja pysähtelevät myöhäisen viljankorjuun tähteitä aterioimaan ennen huimia lentomatkojaan. Kurkien trumpetit musisoivat syyssäässä kuin paraskin sinfoniaorkesteri. Kurkiaurat ottavat korkeutta ja suuntaavat kaakkoon eikä etelään, ehkä suorin reitti ei ole paras. Illalla linnunradan maitotie kuvittaa taivaankantta ja Otava on pohjoisen taivaan optimistinen käyrä. Pian tulevat ensimmäiset pakkaset ja sitten on jo lumisateiden vuoro. Talvesta ei tiedä kukaan, mutta pihlajanmarjatietäjät ennustavan vähälumista talvea, koska pihlja ei kanna kahta taakkaa...
Saas nähdä. Asiaa tullaan seuraamaan.

100 vuotta

Satavuotispäivän kunniaksi muutama muistelus.

Pari vuotta sitten tuonilmaisiin siirtynyt isäni syntyi tasan sata vuotta sitten. Viisi ensimmäistä vuotta hän eli Tsaarin vallan alamaisena ja sitten itsenäisessä Suomessa.  Kotipaikka oli ensin Uudenkirkon Peippolan kylä Karjalan kannaksella ja myöhemmin saman pitäjän Kaukjärvi. Isoisä oli viljelijä ja kauppias, joka ennätti kuolla ennen talvisodan syttymistä. Perheessä oli neljä poikaa ja kaksi tytärtä. Kauppa sijaitsi lähellä Perkjärven leiriä ja niinpä asiakkaiden valtaosa kesäisin oli sotilaita. Koska Pommac maistui ja sitä kysyttiin, eikä kenttäoloissa käytetty ainakaan julkisesti alkoholipitoisia poreilevia  juomia, hankki isoisä Pommacin valmistuksen lisenssin ja hänestä tuli vähäksi aikaa limonaditehtailija.
Vanhin poika rupesi liikemieheksi ja perusti Kaukjärvelle sahan, toinen taas halusi kauppiaaksi ja isästä piti tulla agronomi, sodassa kaatunut veljensä oli myös maatalousalalla nuoruutensa. Toisesta tyttärestä tuli majuurska ja toinen ei avioitunut sotilaan kanssa.
Isä kirjoitti ylioppilaaksi Terijoen yhteislyseosta, koulukavereista tuli mm. lakimiehiä ja opettajia ja yksi taisi olla ilmavoimien komentaja.  Isä aloitti opinnot Helsingin yliopistossa ja harjoitteli Immolan tilalla Imatralla. Sitten puhkesi talvisota ja myöhemmin kesäsota. Isä haavoittui ja toinen veli kaatui joukkueenjohtajana Leipäsuolla lähellä kotikulmiaan. Isä osallistui kantakortin mukaan yli 20 taisteluun, jatkosodan hän soti helsinkiläisen Ässärykmentin joukoissa ilmeisesti opiskelupaikkakunnan takia.
Isä oli tavannut äidin ennen sotaa. Sodan jälkeen he menivät yhteen. Opiskelu jäi 40-luvun lopulla ja isä teki ikäänkuin "esilinkolat" ja siirtyi viljelijäksi maalle. Äiti oli kai ajatellut muuta ja palasi tähän muutokseen ajoittain.
Suku osti Orimattilasta metsävaltaisen tilan, jakoi sen osiin, joilla tuli niukasti eläen toimeen eläkeikään asti. Oma koti rakennettiin ja hyvin rakennettiinkin. Ihailen saavutusta.  Talousrakennuskin tehtiin ja eläimiä hoidettiin.  Kesäsunnuntaisin isä pani vaalean puvun  ja kesähatun päähän ja pyhitti näin lepopäivän. Ihmettelin, miksi hän käytti peltipurkkiöljyä 50-luvulla salaatin kastikkeena. En ihmettele oliivilöljyn käyttöä enää. Tupakoinnin isä lopetti 50-luvulla lääkärin suosituksesta!
Koko ikänsä isä liikkui, teki töitä ja metsä oli hänen elämäntapansa. Kotona keskusteltiin paljon erilaisista asioista - myös politiikasta - ja niitä keskusteluja muistan lämmöllä. Kohtuudella isä osallistui kylän rientoihin, mutta viihtyi parhaiten kotona - joitakin kaupunkireissuja lukuun ottamatta.
Murheita tuli kuten elämässä on tapana tulla.
Isä saattoi hautaan tyttärensä ja vaimonsa.
Aika kului uudella kotiseudulla omalla tilalla ja omassa asunnossa  omaa uraansa ja vähän vaille 90-vuotiaana isä muutti kirkonkylälle asuntoon, jossa hän asui melkein päivälleen 10 vuotta sairaalavaiheen jäädessä vajaan kuukauden pituiseksi.
Isä jätti jäljen, joka pysyy hänet tunteneissa ja häviää sitten ajan virtaan.
Kiitollisuus jää päällimmäiseksi järkevästä ihmisestä ja luonnon läheisestä maaseudun kulkijasta, jolle sivistynyt käytös ja tavat eivät olleet vieraita.

Takatalvi

Kevät on vauhdilla tulossa, mutta nyt parina päivänä on pyryttänyt jälleen. Uusi lumi on vanhan surma sananlaskun mukaan.

Paikallisaviisissa pohdiskellaan AY-pomojen palkkoja, kouluverkon supistamista ja karjalaisten hymyilyä kun tavataan. Ankeakin arki helpottuu hymyllä. Ja jälleen tulee sananlasku kielen päälle: ilo pintaan vaik sydän märkänis. Taidatko sen paremmin sanoa.  Täällä tynkä-Karjalassa keskustellaan enemmän kuin lännempänä (omia havaintoja). Hississäkin puhutaan toisin kun muualla. Minne sie oot mänös- tyyliin. Ei kysytä tylsästi mikä kerros. Ehkä siitä tulee yhteisöllisyyttä. Itäisen maan kansalaiset ovat vielä yhteisöllisempiä kuin suomalaiset suomenruotsalaisia lukuunottamatta. Mutta venäläiset eivät hymyile kovin paljoa. Mistähän sekin johtuu.

Sunnuntaiaviisissa on myös kirjoitus taistelusta allergiaa vastaan. Hankkikaa koira, juokaa kuumentamatonta maitoa ja harrastakaa puutarhanhoitoa. Näin lapset tottuvat pöpöihin immuunijärjestelmän toimiessa entistä paremmin. Allergiaprofessori perustaa ohjeensa mm. tutkimukseen, jossa vertailtiin Venäjän Karjalan ja Suomen allergiaesiintyvyyttä. Ero on kuusinkertainen.

Kyse ole vain ihmislajista, sillä ihmisen mikrobiomi (suurinpiirtein oma bakteerikanta) voi sitä paremmin, mitä paremmin sitä ympäröivä bakteerieliöstö voi.

Olemme osa luontoa - kuitenkin ja onneksi.

Aurinkoista

Suomenmaa on saanyt kylpeä auringossa muutaman päivän. Yöpakkaset ovat todella reippaita, eikä loska ole toistaiseksi palannut tunnelmaa sotkemaan. Tosin muhkuraiset niljakkaat polut ja pikkutiet ovat kulkijalle hankalia. Yrittäkää pysyä pystyssä. Mutta vahinko ei tule koskaan kello kaulassa. Ja riski mennä ulos kannattaa ottaa jos suinkin mahdollista. Saimaallekin oli vedetty latu-uria juuri ennen pakkasia. Niinpä suksilla pääsee liukkaasti eteen päin jäälakeudella.

Aurinkomyrsky ja mahtavat purkaukset lämmänlähteessämme  raivoavat ja revontulia näkyy tavallista enemmän. Yötaivaalle kannattaa tuijotella tai katsella tähtiharrastajien sivuja.

Maassa vedetään henkeä omin presidenttivaalien jälkeen ja media on keskittynyt Venäjän vaaleihin ja USA:n esivaaleihin. Ennakkosuosikki tai sellaiseksi julistautunut voitti Venäjällä. Presidentti SN onnitteli ja veikkasi suhteille hyviä aikoja median mukaan. Niitä toivotaan, vaikka Venäjällä on valitusta henkilöstä muitakin mielipiteitä. Netin käyttö on sielläkin vapaata, ja se tekee joidenkin arvioiden mukaan venäläisistä vapaampia kuin koskaan.

Pastori Sadinmaa piti aamulla jälleen selkeäsanaisen aamuhartauden, jossa hän käsitteli sitä mikä kuuluu Jumalalle ja mikä keisarille (ja ilmeisesti myös idän mahtimaan vaaleja). Kolikostahan sen näkee. Mutta keisarista Sadinmaa ei tykännyt eikä ilmeisesti usko valistuneeseen itsevaltiuteen. Valistuksen tuottama sananvapaus antaa kaikille oikeuden sanoa sanottavansa. Siitä pastori oli tyytyväinen.

Kollegani Antti johdatteli kuuntelemaan aamuhartauksia. Ne ovat ainakin osittain muuttuneet aivan toisenlaisiksi kuin "vanhan liiton" aikana eli ennen vanhaan. Vapautuksen teologia on tullut Pohjolaan. Aika erikoista.

Entinen mormonisaarnaaja Mitt Romney on vahvimmilla norsupuolueen ehdokkaaksi, mutta tuskin voittaa rauhanpalkinnon saanutta ja sen jälkeen maailman tunnetuimman terroristin nitistänyttä Barack Hussein Obamaa.

Kuten USA:n dollarissa kirjoitetaan: "In God we trust", ja jotkut lisäävät siihen, "other customers pay in cash" tai tiedemaailmassa "others must bring data".

Hienon koiran muistoksi

Rotunsa upea edustaja siirtyi vaikean äkillisen sairauden takia avustettuna sen rajan yli, josta kukaan elollinen ei palaa.  Se on surullista, kun koiramaista aikaa olisi ollut teoriassa vielä runsaasti jäljellä.

Kuuden vuoden ikään Nuffe (Snuffe, Nuhve, virallinen nimi Vikatikin kennelin  Nuuskamuikkunen) ehti kuitenkin paljon. Se saavutti yhden sertin ja suoritti innosta puhkuen metsästyskoiran taipuvaisuuskokeen.  Nuffe hallitsi mestarillisesti sekä ilma- että maavainun. Nuffella oli päällimmäisenä metsästyskoiran vaistot ja sitten vasta leimaantuminen laumaan. Iän myötä jälkimmäisestäkin pääsi nauttimaan.

Maaseutu, erityisesti Orimattilan Heinämaan pellot ja metsät olivat Nuffen mielipaikkoja. Se rakasti autoa ja häkkiä, joissa matkustaen se pääsi lähelle päämääriään. Valitettavasti en ehtinyt opetaa sitä loistoluokan metsästyskoiraksi, johon sen parhaat taipumukset viittasivat. Nuffe nouti vedestä riistakapuloita suurella innolla. Itsepäinen, luonnetta omaava spanieli on upea ilmestys ja koiran toiminnan katselu tuottaa suurta iloa ja tyydytystä. Nuffe kulki maastossa kuono maassa ja haisteli kaikki hajut. Nuorempana se kuvitteli olevansa jäniskoirakin ja teki upeita ajoja.  Lumi kantoi jäniksiä paremmin kuin painavampaa cockeria.

Unohtumaton on myös Nuffe-pennun poukkoilu apilapellossa ja isompana viljapeltojen siimeksessä, kallioilla ja soilla, mäkien päällä sekä tiheiköissä.

Nuffe oli myös laivakoira ja pärjäsi pienessä purjepaatissa hyvin. Se sopeutui Saimaankin luontoon kuin osa siitä. Huonommin se viihtyi kaupunkiasunnossa. Sisätilat kelpasivat kuitenkin ainakin tilapäisesti Nuffelle ja häntä heilui, vaikka se ei tehnyt itsestään numeroa. Nuffe oli paikalla aina varsin huomaamattomasti. Iltaisin se toivotti omalla tavallaan hyvää yötä ja aamuisin se tuli herättelemään oikeaan aikaan.  Vieraat se ensin haukkui, sitten oli kaveria. Nuffe ei ollut lapsikoira, se vierasti lapsia vaikka lapset olivat siihen aivan ihastuksissa.
Nuffen katse oli palvelualtis, joskus omapäinen tai arvosteleva. Ulkoilma oli Nuffelle kaikki kaikessa. Pentuna se arasteli jäätä ja jäälakeutta, varttuneena se juoksi nuolena pitkin valkoista aavaa. Lumesta Nuffe piti, kieriskeli silminnähden nautinnollisesti ja pudisteli turkkinsa sen jälkeen uskomattaomalla ravistelulla.

Maaliskuun alussa suuntautui matka jälleen maalle. Nuffe lähti reippaana ja pirteänä matkaan ja suoritti maalletulorituaalinsa, uskomattoman vauhdikkaan reviirijuoksunsa nopeammin kuin yleensä, eikä tyytynyt normaaliin yhteen juoksuun vaan uusi sen.  Nuffe oli musta salama. Mutta illalla kaikki ei ollut hyvin. Nuffen katseessa oli hämmästystä ja epäuskoisuutta. Emme sitä ymmärtäneet vielä.  Maalle tullessa oli suojasää. Yöllä pakastui ja odotimme hankikelejä, joilla Nuffe myös viihtyi.

Mutta aamulla Nuffen takajalat eivät kantaneet. Nuffe ei valittanut. Sisua riitti vielä. Nuffen elämä oli kuitenkin määräytynyt päättymään. Häntä ei enää heilunut, mutta katse oli unohtumattoman rohkea ennen lähtöä tästä maailmasta.
Nuffe eli lyhyen, mutta täyteläisen koiranelämän ja on jopa ikuistettu öljyvärimaalaukseen.
Nuffe haudataan rakastamilleen maille maaseudun rauhaan.

Jälkikirjoitus

Nuffen viimeinen kuoppa kaivettiin kaksi päivää sitten lumen peittämään maahan, joka ei ollut lainkaan roudassa. Vanhalla vesikelkalla tuotiin Nuffen jäännökset paikalle ja laskettiin maan poveen. Nuffen viimeiset jäljet olivat jääneet sulamassa olleeseen lumeen, mutta pakkanen oli ne jäädyttänyt tarkoiksi jälkikuvioiksi Nuffen viimeisestä juoksusta. Siinä ne säilyvät seuraavaan suojasäähän tai lumisateeseen asti.

Oscarit on jaettu

Viime yönä markkinointikoneisto jakoi nimetyille ehdokkaille pystit. Meryl Streep niiasi - ehkä kuitenkin pokkasi parhaan naisnäyttelijän patsaan roolistaan Rautarouvassa.  Mrs. Streepin näyttelijäntyöstä on monenlaisia mielipiteitä. Mutta kyllä hän kuuluu nykyhetken näyttelijöiden taitavimpiin ja ilmaisukykyisempiin ja jää ilman muuta elokuvan historiaan. Annoin Iron Lady- filmille **** nähdessäni sen juuri ennen oscareita.

Tuo entinen selluloidi- ja nykyinen bittiteollisuus on erityisesti Kalifornian muovi- ja betonikulttuurin sekä palmu-rantatyrske-sunset glamourin syömähammas kulunutta kielikuvaa käyttääkseni. Olin kerran matkalla Los Angelesissa juhlien aikaan. Finnairin käyttämässä hotellissa oli aikanaan järjestetty ensimmäinen Oscar- gaala. Sen kunniaksi pianisti esiintyi ja joitakin juhlien jatkoja näkyi paikalla. Kaduilla oli kilometrikaupalla filmiä levällään ja poliisit pyörivät kaikkialla ja tekivät autoillaan näyttäviä U-käännöksiä. Joukko juhlijoita oli taltutettu istumaan katukäytävälle selkä rakennukseen, polvet koukussa ja kädet ristissä niskan takana. Missään filmissä en ole nähnyt sellaista kohtausta. Asento vaikutti hankalalta, mutta poliisit hallitsivat täysin tilanteen. En tiedä, mikä oli syynä, mutta erikoiselta juttu näytti. Juttelin viereisen Spirituoosikauppaa pitävän mustan kanssa, joka pudisteli päätään. Mies oli käynyt niinkin kaukana kuin Tanskassa.

Viime viikolla yritin perehtyä hallintoalamaisen tehtäviin erään valtion viraston lähetellessä määräyksiään ja määräaikojaan. Näyttää siltä, että virastoilla on halua korjata sitä, mikä toimii, mutta ei huomata sitä mikä ei toimi. Ja pyydetään lisää henkilökuntaa ja valitellaan työmäärää. Mielestäni hallintoa on karsittava ja työntekomahdollisuuksia lisättävä muualla. Tämäkin virasto on kaiken lisäksi tehnyt kardinaalivirheitä ja osa työntekijöistä on saamassa ainakin mojovia syytteitä laiminlyönneistään. Tunnollisena hallintoalamaisena yritän parantaa tapani ja tuottaa byrokraateille paperia ja bittejä mapitettavaksi tai säilöttäväksi parhaan taitoni ja kykyni mukaan. Onhan se toistaalta sama, mitä byrokraatti tekee, työ ja palkka sekä kulutus nostaa kansantalouden tuottoa.

Käynti Helsingissä tuli sopivasti. Hyvä ruoka Kosmoksessa ja sen jälkeen Lasse Pöystin uskomattoman hieno oivaltava monologi "Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä" kruunasi illan. Lasse on upea näyttelijä.  Filmeissäkin Oscar- tasoa ja näyttämöllä ylittämätön. Sen jälkeen kokous lauantaina sujui hyvin, ehdittiin katsoa Carl Larssonin näyttely Ateneumissakin. Larssonin alkuvuosien työt ja Pariisissa maalatut olivat upeimpia, sitten alkoivat postikorttisarjat ja ruotsalaisen elämänmuodon ylistys. Kansatieteellisesti tämä tietysti erittäin arvokasta kuvausta. Ja lapsille löytyy paljon nähtävää. Kiinnostunut löytää Falunin läheltä Larssonin museoidun kodin. Ruotsalaiset (L:n lisäksi mm. Selma Lagerlöf ja Astrid Lindgren) ovat muuten eteviä lastenkulttuurissa, siitä heille kaikki kunnia.

Tänään taitaa olla vielä hiihtokeliä ennen suojan saapumista. Pientä lumihiutaletta leijailee maahan. Kahdenksan astetta on pakkasta - ja talven selkä on viimein taittunut.

Korkepaine on siirtynyt Siperian ylle

Lumet sulavat Oslo-Kööppenhamina-Berliini-Budapest-Bukarest-Odessa- kaupunkeja yhdistävän viivan etelä- ja lounaispuolella. Talvi taitaa olla ohi Roomassakin. Norjanmerellä on matala, joka tuo Golf-virran lämpöhöyryt Skotlantiin ja Norjaan.

Kreikka näyttää ajautuvan kaaokseen. Ei taida olla enää paljon pelastettavaa. Solidaarisuutta ei ole - surullista.

Kotisuomessa Finnairin lennot on kohta lennetty, toimitusjohtaja petaa tulevaisuuttaan asuntopuliveivauksilla yhdessä eläkelaitoksen kanssa. Onneksi lehdistö näyttää vaihteeksi valvovan kansan etua ja entinen eläkejohtajakin puhuu kohtuuden ja hyvän hallinnon puolesta, samoin muuten aamun saarnamies kuuluttaa kirkkoon hyvää hallintoa. Aamuhartautta ennen tuli reipasta ja iloista musiikkia: Iloinen maamies ja Kevyt ratsuväki.

Kuntasekamelskaa hämmentävät nyt kuntaministeri ja toinen sosiaaliministeri. Jälkimmäinen ja VM:n virkamiehet olivat eilen Lappeenrannan teknillisen yliopiston luentosalissa kuuntelemassa maakunnan kuntia. Katsotaan, mitä tästä sopasta tulee. Pöytä on kunnille katettu, kiinnostus ruokailuun on pakkosyötön rajoilla. Suomi 70-napaistuu, sitten 5- napaistuu ja loppujen lopuksi palveluja saa vain täysin väärässä paikassa eli Suomen eteläsyrjässä. Siinä prognoosia seuraavalle sadalle vuodelle.

Paikallisesti Etelä-Karjala on vahvassa nousussa, paikallinen aviisi on ajoittain melkein yhtä paksu kuin Hesari. Liikemiehet ideoivat kylpylöitä ja lääketehtaita, dieselin valmistamista puusta (puusprii on antiikkia), Imatralla tehdään pahvipakkauksia maito- ym. purkkeihin ja muuta monenmoista on tapahtumassa. Eikä onneksi Imatran terästehdasta ole lopetettu - ainakaan vielä.
Kun todettiin, ettei sairaala ole tehokas eikä sitä nykyisen sairaalatornin korjauksillla saa kuin tehottomammaksi, lyttäävät luottamusmiehet virkamiesten ja Aalto- yliopiston arkkitehtien laatiman selvityksen jo ennen "tulevaisuus-seminaaria".  Virkamiehillä on pitempi pesti kuin luottamushenkilöillä. Vaalit ovat neljän vuoden välein, pitemmälle ajattelu on turhaa?

Cest si bon laulelee naislaulaja ylessä, se on hyvä.