Tuulinen Tapani

Valkea joulu tuli Lappeenrannan seudulle viime tingassa - ja nyt lumi on jo sulamassa Pyhän Tapanin eli Boxing Dayn myötä. Boxing ei tarkoita tässä yhteydessä nyrkkeilyä, vaan kiitokseksi annettuja lippaita Skandinavian ulkopuolella englantia puhuvalla kielialueella.
Joulu alkaa olla ohitse, ateriat olivat erittäin hyviä, yhdessäolo juhlaa, ja muistokäynti hautausmaalla ohittamaton.
Iltapäivällä taivaanranta alkoi punoittaa laajasti auringon laskiessa ja sitten tuli puhuri. Täällä ei onneksi ylitetty myrskylukemia kuin muutamissa puuskissa. Jokunen puu kaatui.

Joulun aikaan luin Laylan, joka nyt ei ihan mikään jouluromaani ollut. Tervo näyttää laajentaneen repertuaariaan Stieg Larsson- tyyppiseen fiktioon. Joissakin asioissa hän porautuu Larssonia syvemmälle, mutta kirjan loppuosa ratkaistaan pikavauhtia - olisikohan aika loppunut kesken.  Hyvän ja pahan epätasainen taistelu leimaa kirjaa, mutta toivon kipinän JT jättää, vaikka ei ylistä nykyisen eurooppalaisen sivilisaation tulevaisuutta. Elokuvakäsikirjoitus lienee valmistumassa ja kirjan episodit ovat kuin filmin synopsis.   Ei hassummin stand up- koomikkokirjailijalta ja giornalistilta.

Vuoden viimeinen viikkoa alkaa - on aika muistella tämän vuoden hyvät ja vähemmät hyvät hommat ja tehdä suunnitelmia ensi vuodelle.  Onnea siihen kaikille!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                

Aatonaatto

Pikkupakkanen on jäädyttänyt Voisalmen osittain umpeenkasvaneen salmen, joka nyt pilkottaa valkeana harmahtavan pusikon halkovana vanana. Lunta on maassa nimeksi, mutta valkeasta joulusta ei Lappeenrannassa voi puhua.

Aamulla nousi aurinkokin hetkeksi horisonttiin. Lämpötila ei muuttunut kuten Korean niemimaalla, jossa lämpötila lehden lainauksen mukaan laski 6-7 astetta entisen hallitsijan poismenon jälkeen. Ihmeiden aika ei ole ohi. On todella ihmeellistä, että kansa näyttää uskovan mitä sille tarjotaan. Pienemmässä mittakaavassa sitä tapahtuu sivistysvaltio Suomessakin. Ns. Atkinsin dieetin nodattajat keksivät uuden karppaus- nimen ja niin oli silmänkääntötemppu valmis. Eikä perustu tutkimusnäyttöön vaan tuntemuksiin ääridieetin muka-vaikutuksista ja lyhytaikaisesta painon pudotuksesta. Karppauksessa on hyvääkin, vihannesten ja hedelmien käytön lisäys, mutta perusta on mahdoton. Yleensä tullaan takaisin järkiinsä ja niin käy varmasti tässäkin asiassa.

Viimevuotinen kuusenhakuvan myötä toivotan

Rauhallista Joulua!

Pieni ja sisukas Suomi

Gallup-kyselyssä suomalaiset luottavat itseensä. NATO on mörkö, EU on mörkö, rahaliitto on mörkö jne. Mihinkä ollaan menossa? Se selviää vasta muutaman vuoden kuluttua.

Maamme sijaitsee geopoliittisessa nurkassa ja nykymenolla nurkkaantuu henkisestikin. Paasikivi ruoski alatyylillä aikanaan kansaa ja presidentin virkaansa. Mutta vei asioita eteenpäin. Maa ei selvinnyt vähällä, mutta selvisi kuitenkin, eikä Kekkonenkaan ollut Imre Nagyn asemassa. Unkarin päääministeri hirtettiin Moskovassa 1958 - Suomen "yöpakkasten" aikaan. Budapestin keskustassa on Nagyn vaikuttava muistomerkki, jossa Nagy tähyää pieneltä sillalta parlamenttitaloon päin.

Maailma on muuttunut - mutta ihminen ei ole. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku - sekin taisi olla paasikiviläinen tai ainakin Paasikiven käyttämä sanonta. Sitä tarvittaisiin nytkin.  Pelko ja sen tuottaminen on hallitsemisen vahva väline. Pelkoja ei pidä luoda, levittää eikä pelottelulle antautua. Silti on on oltava realisti. Ja sisukas, mutta yhteistyökykyinen.

En ole katsonut ajankohtaista TV:n vaalihössötystä. Perässähiihtäjä- blogiin olen kuitenkin miettimisen jälkeen alkanut taas osallistua - taitaa olla kolmannet vaalit, joissa tämä areena on vahva. Tämän aamun Päivälehdessä (HS) oli blogileike ja jopa kommenttini.

Aamu on valjennut pakastuvana, aamurusko vilahti itäisellä taivaalla, mutta nyt taivas on taas pilvisen harmaa ja hyvin hento kuura kattaa maan. Päivä alkaa pidentyä - sitä on tervehdittävä ilolla.

Bloggaustauon aikana

Tauko kesti kymmenkunta päivää. Syynä oli mm. Italian matka. Mitään vallan erityistä ei tullut matkalla vastaan eikä näytä Suomenmaassakaan tapahtuneen.  Kyseessä oli kuitenkin jonkinasteinen tuulettuminen. Ystävät FB:ssa ja blogeissa ovat jatkaneet kiitettävästi  kirjoittelua ja kommenttien laukomista. 


Ehkä eniten kiinnosti  Radio 1:n Arvid Järnefelt- keskustelu (Nadjan huone).  Toimittaja ja kirjallisuusprofessori Juhani Niemi koettivat solmia kuvaa Suomen tolstolaisesta toisinajattelijasta, joka horjui inhimilliseen tapaan aatteiden ja arvojensa parissa, mutta kirjoitti muutaman hienon ja ajattoman teoksen. Asiaan liittyy myös henkilökohtainen kompleksi, josta seuraava lainaus:

 Kouluaikana tein AJ:sta esitelmän - materiaalia riitti ja luin kai kolme kirjaakin. Sitten esitelmän lukeminen tunnilla meni ns. pitkäksi - ulottui välitunnille asti (arvostelut sen mukaisia) - ja siihen loppui kirjallisuudentutkija-urani ja tämä AJ unohtui - - vahinko, olisinkohan nyt tolstoilainen toisissa olosuhteissa! No, onhan minulla " Jasnaja Poljanani" tai "Rantalani" maalla. Isäni oli opiskellut maatalous- ja metsätieteellisesssä tiedekunnassa Helsingin yliopistossa, mutta siirtyi evakkona sodan jälkeen maanviljelijäksi. Myöhemmin olen ajatellut, että hän teki tavallaan "vihreän" ratkaisun jättämällä teorian ja siirtymällä käytäntöön.

Vähän lisää sanasta  "maalla": Lapsuudessa maalla oli entisajan elävä kylä. Siellä oli tietysti  koulu, kirjasto, rukoushuone, työväenyhdistys, maamiesseura, maatalousnaisten yhdistys, metsästysseura ja urheiluseura ja vielä nuorisoseura. Kylässä harjoitettiin montaa käsityöläisammattia:  oli suutari, räätäli, seppä, suuri joukko käsityöläisiä, puusaavin tekijöitä ja pitsin nyplääjiä. Lisäksi tietysti maata viljelevät ja karjanhoitoa harjoittavat talolliset ja jotkut rengitkin. Sodan jälkeisen elintarvikepulan takia oli monella käsityöläiselläkin lehmä. Tästä käsityöläisyhteisöstä on tehty Helsingin 
yliopiston sosiologian gradukin, jossa keskitytään enemmän Pitsinnypläykseen.


Nykyään ei ole enää käsityöläisiä, pitsinnypläysharrastusta lukuunottamatta. Maanviljelijät ovat ryhtyneet viljelyn lisäksi maa-ainesyrittäjiksi (hiekka ja sora).
Metsänhoitoyhdistys toimii lakisääteisesti ja uudistaa talousmetsiä isäntien apuna.


Tuo kylä oli lapsuuteni ja nuoruuteni "yliopisto", jonka pohjalta edelleen ammennan korvaamatonta sosiaalista pääomaa (vaikka kaappikarjalaisena silloin olinkin). 






http://fi.wikipedia.org/wiki/Heinämaa

Suomi nurkassa

Suomen toimet EU-kriisissä linkoavat maamme EU-ytimestä periferiaan, jossa olemme muutenkin. Katsotaan edistyykö työllisyys, kilpailukyky, vienti ja vakaus. Vai meneekö kaikki hullumaksi. Meidän viisas hallituksemme on päättänyt, että Suomen mielipide ratkaisee, muut ovat väärässä. Saas nähdä.

Kirjoitin tänään Kemppisen blogiin eräästä sodan mielettömyydestä, onko tarpeen uhreista huolimatta taistella kallioisista mäistä vai olisiko strategisesti viisaampaa säästää miehiä ja iskeä sinne missä vihollinen ei odota.  SunTzu saattaisi kannattaa jälkimmäistä suunnitelmaa. Mutta aina ollaan tekemisissä jälkiviisauden kanssa. Mikään ei ole niin selvää ja helppoa. Retrospektoskooppi on erittäin hyvä tutkimusväline - mutta valitettavasti silloin ollaan jo myöhässä.

TV:ssa näyttää menevän jäätanssi, liikkeen juhlaa, harmoniaa, taituruutta - sujuu kuin tanssi - jäällä.
Häkellyttävä eleganssi,  silti parilla on vielä ilmaisuudellisuuteen matkaa? Sanoo selostaja.
Suomen EU-toiminta on sujunut tähän asti kuin jäätanssi, mutta nyt on tullut yllättäviä horjumisia ja ilmaisu on mennyt metsään.

Ratkeaako EU-kriisi

Kyllä se varmasti joskus ratkeaa - mutta mihin suuntaan. Sarkozy on kirjailijakuvausten mukaan kaikkialla surfaava tyyppi, jonka on vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin asioiden liittymiseen omaan suosioon ja vallan ylläpitoon.
Facebookissa oli mainio kuva, jossa Merkel kyllästyneen näköisesti antaa tuttipulloa babysarkolle.
Jyrkiboylla on missio impossible- tehtävä pitää Suomen etua esillä tässä paniikissa, kun maanjäristys ravisuttelee rakenteita. Ei käy myöskään kateeksi potkupallo-Ollia, jonka pitäisi katsoa koko EUn etua.  Olli näyttää kuvien mukaan olevan ainoa joka on huolissaan tilanteessa ja uskoo että järjestys palaa. Muut näyttävät antaneen periksi ja katsovat mitä tapahtuu - ainakin kuvien mukaan naureskellen. Ehkä se on ainoa oikea asenne tällä hetkellä. EU on muutoksessa - hallitsemattomassa muutoksessa. Toivottavasti ei tule sotaa - se olisi huonoin vaihtoehto.

Itsenäisyyspäivän ilta

Jäiset kadut ja maa saivat tuuman lumipeitteen varhaisaamun jälkeen. Kosteahko lumi sitoutui jäähän ja liikkuminen helpottui maanantai-iltaan nähden.

Linnan juhlakutsut olivat ja menivät. Meno näytti samanlaiselta kuin ennenkin TV:ssa. Pukuloisto on kyllä alkanut kukoistaa. Ennen ulkomaiden suurlähettiläät olivat värikkäin näky - ei enää. Suomalaiset osaavat suunnitella ja ommella pukuja todellakin. Ne ja kasvot olivat pääosassa. Traditio ei ole hassumpi. Todennäköisesti seuraavakin presidentti jatkaa itsenäisyysjuhlien järjestämistä. Vai olisiko parempi, että pääministeri järjestäisi itsenäisyysjuhlat?

Huomenna koittaa jälleen tasavallan arki. Ent komissaari,  EU-varapresidentti lentää takaisin Brysselliin ja jatkaa Euro-opan pelastamista. Maan hallitus antaa julkilausumia ja patistelee kuntia. Ja Suomenmaassa on kaikki olennaisesti paremmin kuin n. 60 vuotta sitten.

Jäistä

Eilen illalla maan pintakerros jäätyi jälleen. Erityisesti asfaltti sai pintakatteen,  mustan jään. Se kiilsi, näytti katulamppujen valossa kostealta mutta oli liukasta kuin luistinrata. Hiekkatien kävely ei ollut samanlainen pystyssä pysymisen ongelma. Kuorrutuksen aiheutti vesisade, jota vihmoi kylmää huokuvan maan pinnalle. Jäätävä sade. Jos tämä olisi tapahtunut aamulla töihin menon aikaan, olisivat seuraukset hankalat. Ehkä niitä tuli nytkin, mutta ei samassa mitassa.

Maanantai ennen itsenäisyyspäivää näytti hiljaiselta. Tänään asetetaan merkityksiä itsenäisyydelle ja muistetaan menneitä sukupuolvia. Sodista on suomalaiseen tajuntaan jäänyt todella suuri trauma. Sodassa kuoli satakuntatuhatta ja vammautui tavalla tai toisella satojatuhansia, ehkä pari miljoonaa - noin puolet silloisesta väestöstä. Meidän karjalaisesta perheestämme kaatui eno ja setä. Isä haavoittui. Kodit Kannaksella ja tulevaisuus, jota edellinen sukupolvi oli ajatellut - katosi.  Uutta tuli toki tilalle. Mutta se vaati veronsa.
Nyt on nostettu sodasta palanneiden miesten sopeutumisvaikeudet tai toipuminen ja heidän perheensä keskusteluun. Se on nähdäkseni tarpeellista. Sodasta selviytyminen ja jälleenrakennustyö - sekä konkreettinen että ajatuksellinen - on ollut pieneltä kansalta uskomattoman suuri ponnistus. Tahto ja kuri oli toisenlaista kuin tällä hetkellä. Luullakseni uudet sukupolvet eivät sitä halua ymmärtää. Mutta se ei olekaan heidän tehtävänsä vaan heidän on vietävä perheitään kohti tulevaisuutta.  Ja päästävä eroon menneisyyden haamuista, joiden keskellä sodanjälkeiset ns. suuret ikäpolvet elivät. Eteenpäin elävän mieli. Vietän Itsenäisyyspäivää yksityisesti ja naapuriani Juhania lainaten: jätän Itsenäisyyspäivän juhlinnan edustajilleni.

http://tammenlehva.fi.test.mediatraffic.fi/sivu.php?id=8

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Talven merkkejä

Maan pintakerros alkaa olla jäässä. Vieläkin vihreä nurmi alkaa kohmettua. Kävellessä on kuivaa, askel ratisee, riite kattaa lätäköitä. Tänään oli kirkkaan kaunis päivä, ja nyt illan suussa näyttää tähtitaivas parhaansa - upeita tähtiä,  taivaankannella kulkee linnunradan sumuinen vaalea vyö, jonka suuruutta on vaikea tajuta.  Maan varjo peittää puolet valjun kelmeästä kuusta. Ihmeeltä tuntuu, jos talvi vielä viipyy.

Luin tänään loppuun Eljas Pohtilan muistelmakirjan Rakotulilta maailmalle. Siinä on lyhyitä katsauksia Sallasta kotoisin olevalle kirjoittajalle läheisiin metsäasioihin ja metsäihmisiin, muutamilla poliitikoilla lisättynä. EP on reipas kirjoittaja ja ilmeisen lahjakas ja sivistynyt ihminen. Hän tuulettaa asioita ja ihmisiä kuvia kumartamatta. Sellainen henkilö joutuu joskus odottamaan oikeassa olemisen tunnustamista kauankin. Ja joutuu joskus huomaamaan olleensa väärässä, mutta enimmäkseen totuus ei muutu. Totuus ei pala tulessakaan, sanoo vanha sananlasku. Uudentalon Erkki täältä kyliltä näytttää olleen hänen kurssikaverinsa Metsätalolla. Lukusuositus metsänhoidosta ja luonnonsuojelusta kiinnostuneille.

Pohtilan kirjaa ennen luin Kari Hotakaisen nykyajan talouselämää kuvaavan aikalaisromaanin Jumalan sana. Teoksen päähenkilö on Pohtilan tyyppinen antisankari, "Konserni Oyj":n toimitusjohtaja. Televisiotoimittaja on saanut raaputeltua hänen kuoreensa naarmun, joka sitten johtaa loppuosan haastattelussa yllättään/odotettuun ratkaisuun. Toimitusjohtajan isän muistelus kuuluu nauhalla, jota kuuntelee vanha autonkuljettaja päähenkilön torkkuessa Lapista halki Suomen TV-haastatteluun. Tuhkapilvi on pakottanut lentokoneet maahan ja firmojen johtajat kiiruhtavat maailmalta ja Suomen Lapista Helsinkiin. Kirja kuvaa vuorokautta, jolloin asiat tiivistyvät ja ratkeavat. Ajoittain kirjoitus etenee tahmeasti - sitten tahti tiivistyy ja loppu tullaan jo huikeaa minuuttivauhtia. Kirja ei ole helppolukuinen, Hotakaisen tyyli vaatii lukijaa keskittymään. Ja lukija palkitaan usein tästä mietiskelevästä lukemisesta, mutta joskus jää kyllä hetkeksi ihmettelemään kunnes jatkaa lukemista turhia pohdiskeluja välttäen. Kirjasta tuli mieleen myös Hannu Raittilan 90-luvun lamaa kuvaava kirja Pamisoksen purkaus. Se oli kyllä huomattavasti rankempi lukukokemus. Hotakaisen näkemys Suomen talouselämästä sodan jälkeen ja perhefiman muutoksesta investointipankiksi on selvitymistarina, joka herättää monia kysymyksiä mutta ei vastaa juuri mihinkään. Enteitä nykyisestä rahakriisistä ei näy. Kuitenkin lukusuositus.

Juttu odotti yli puolen yön, nyt on alkanut tuulla, lämpötila noussut ja talvi jäi taas tulematta.

Prenikka

Mitalisade osui kohdalle, oheinen tuli yllätyksenä. Ilman työyhteisöä, erinomaisia työtovereirta ja muita yhteistyökumppaneita tätä ei olisi tullut, lähipiiriä kotona unohtamatta. Kiitos kaikille, toivoo nöyrä karjalaispoika.

Käynti Orimattilasta Lappeenrannassa

Talvi viipyy. Eteläinen tuuli pitää huolen plussan puolella olevista lämpötiloista. Paikallislehdissä ei ollut mitään erityisen uutta. Huomiota kiinnittää aviisin runsas mainostarjonta. Kaakossa käydään vilkkaasti kauppaa - näköjään. Ja se sopii varmaan Sanoma-konsernille, jonka hengentuote Etelä-Saimaa on. Kotkan ja Kouvolan lehdet ovat sen klooneja tai päinvastoin. Edustaja Sasi oli rohkea mies, kun uskalsi arvostella lehtiä ja tiesi saavansa likasankoja niskaansa. Lehdistö on arvostelun yläpuolella - ainakin uskottelee olevansa. Ainoa, mitä kustantaja uskoo on levikin määrä.

Huomenna paluu piipahtamaan Erkkojen alkuperäisellä kotiseudulla Orimattilassa. Siellä on nykyään Erkko- lukio, opinahjoni nimi oli Orimattilan yhteiskoulu ja lukio - muistaakseni. Tästä voi itse kukin tehdä päätelmiä.

Tänään olin luennoimassa Imatralla, 170 henkeä kuunteli esitystä eteisvärinästä (flimmeri) ja aivohalvauksen estosta Sydänliiton kiertueella. Hyviä kommentteja sateli esityksen jälkeen aivan karjalaiseen tapaan, seassa pari kolme kärkevää heittoakin. Ehkä tärkein sanoma oli veren hyytymistä estävän lääkityksen  käyttäminen eteisvärinässä eli flimmerissä.  Nelikaistaista tietä oli nopsaa ajaa Lappeenrannasta Imatralle ja takaisin. Imatralla on muuten jo kuukauden ajan ollut parin kilometrin hiihtolenkki. Olivat varastoineet edellisen talven lumia. Imatralla näyttää kaikki olevan hyvin ja Kylpylän parkkipaikka oli täynnä autoja, sekä suomalaisia että venäläisiä "pitkäkilpisiä" kuten sanonta täällä päin kuuluu. Miten lienee tilanne naapurikylpylä Saimaa Gardensissa.  Etelä-Karjala muuttuu tynkä-Karjalasta Spa-Karjalaksi.